Samalla kun akvaariot ovat upeita ja opettavaisia sisustuselementtejä, ovat ne myös kalojen koteja, mikä olisi aina ensiarvoisen tärkeää huomioida, jotta akvaariosta olisi mahdollisimman paljon iloa. Myös kalat tarvitsevat ravitsevaa lajinmukaista ruokaa sekä asianmukaiset elinolosuhteet, jotta ne voisivat hyvin ja niistä olisi iloa mahdollisimman pitkäksi aikaa. Akvaario on monin tavoin hyvä harrastus – parhaimmillaan se soveltuu koko perheen yhteiseksi harrastuksesi!
Mistä akvaariot näppärästi?
Löydät Akvaariot näppärästi Zoo.fi-verkkokaupasta. Löydät verkkokaupasta laajan ja monipuolisen valikoiman erilaisia akvaariotasoja, kalusteakvaarioita sekä akvaariovalaistuksia. Tuotteita on tarjolla erilaisissa hintaluokissa, joten ne soveltuvat myös hieman pienemmän budjetin akvaarioharrastajille. Löydät verkkokaupasta myös upeita akvaarion sisustustuotteita ja monen alan harrastajan mielestä akvaarion perustaminen ja sisustaminen onkin yksi harrastuksen parhaista hetkistä. Vaikka akvaarion kypsyttely vaatiikin jonkin verran kärsivällisyyttä, on sisustuksen ja kalaston suunnittelu niin antoisaa, että tämä pieni hetki kuluu usein kuin siivillä. Siihen voi vain jäädä pahasti koukkuun, mikä tarkoittaa sitä, että akvaarioharrastajan kotiin saattaa ilmestyä akvaario, jos toinenkin erilaisine asukkaineen.
Akvaarion arkihuolto
Kun akvaario on perustettu ja sen asukkaat ovat saapuneet kotiin, auttaa Zoo.fi myös pitämään niistä huolta, sillä löydät sen valikoimista myös laadukkaat tuotteet akvaarion hoitoon. Esimerkiksi akvaarion puhdistamiseen on omat niksinsä ja tarvikkeensa, jotka kannattaa ottaa haltuun, jotta akvaarion hoito sujuisi mahdollisimman helposti. Löydät Zoo.fi:n valikoimista esimerkiksi haaveja, leväkaapimia, levämagneetteja ja imureita, joiden avulla akvaarion siivous käy leikiten.
Perheenlisäystä
Akvaarion asukkaiden perheen perustamisen ja -lisäyksen seuraaminen on erityisen mielenkiintoista ja antoisaa. Jos haaveena on perheenlisäys, varmista, että akvaariosta löytyy kalalle luontaisia lisääntymisalueita. Osa kaloista suosii tähän tarkoitukseen pieniä luolamaisia paikkoja, kun taas osa pitää tiheistä kasvustoista. Tutustu kalojesi luontaiseen käyttäytymiseen ja selvitä niiden lisääntymiskäyttäytymisen tyypilliset piirteet.
Jos akvaarioosi ilmestyy pienen pieniä kalanpoikasia, muista hankkia myös niille sopivaa ruokaa! Tetra TetraMin Baby on yksi hyvä vaihtoehto. Sitä voidaan käyttää nuijapäille, jotka ovat maksimissaan 1 cm kokoisia. Ruoka on hiutalemaista ja auttaa edistämään nuijapäiden hyvää ja tasapainoista kasvua juuri silloin, kun niiden kasvuvaihe on kaikista kriittisimmässä vaiheessa.
Saatat tarvita nuorten kalojen erottelua varten poikasverkkopussin tai -säiliön, johon kalanpoikaset voidaan laittaa karanteeniin. Näin ne eivät joudu isompien petojen suihin. Eristystankkia voidaan käyttää poikasten lisäksi myös aggressiivisille tai sairaille kaloille. Löydät hyviä vaihtoehtoja myös tähän käyttötarkoitukseen Zoo.fi:lta.