Kalaretkellä mentäessä on tärkeää olla hyvät varusteet. Kenkien valinnassa ei kannata liikaa tuijottaa hintaa, vaan kannattaa mieluummin ajatella jalkineen laatua ja pitkäikäisyyttä. Kalliilta tuntuvan kenkäparin osto saattaa hyvinkin säästää sinulle huomattavan summan rahaa, kun säästyt ostamasta monia pareja halpoja, mutta huonolaatuisia ja nopeasti rikkoutuvia tai kuluvia vaihtoehtoja. Sen lisäksi, että säästät rahaa, säästät myös hermojasi. On raivostuttavaa, kun juuri ostettu tuote hajoaa ja joudut taas aloittamaan kenkien etsimisen alusta. Tällä tavalla toki säästyy myös aikaa.
Valitsemalla laadukkaat jalkineet säästyt sesonkistressiltä, kun varastoissasi on jo vaikkapa tulevaan talveen sopivat jalkineet, joten ensimmäisiä pilkkipäiviä ei tarvitse käyttää vedenpitävien ja lämpimien saappaiden metsästykseen. Näin voit myös hyödyntää alennusmyyntejä paremmin ja ostaa laatujalkineita edullisemmin.
Paraskin jalkine kuluu, ellei siitä pidä asianmukaisesti huolta
Kenkien kestoon vaikuttaa niiden laadun ja materiaalien lisäksi luonnollisesti niiden hoito. Esimerkiksi Converse kengät on hyvä pestä ja suihkuttaa likaantumisen estävällä aineella säännöllisesti, ja kalarannassa kastuneet kangaskengät kannattaa ilman muuta vähintään huuhdella hyvin ennen kuivumaan laittamista.
Jos nahkakenkä pääsee kastumaan läpi, sitä ei pidä kuivattaa liian lämpimässä. Muista vanhan kansan neuvo: ”Missä voi sulaa, sille nahka palaa”. Laita sen sijaan kengän sisään runsaasti sanomalehtipaperia ja vaihda se, kun se on imenyt itsensä täyteen kosteutta. Tällä tavalla voit nopeuttaa kengän kuivumista huomattavasti. Muista, että kosteus haihtuu ylöspäin. Älä siis laita niitä kuivumaan niin, että se on alaspäin esimerkiksi kepin nokassa. Nahkajalkineet tulee myös muistaa puhdistaa ja rasvata riittävän usein.
Oikein hoidettu nahkajalkine sopii myös rannalta kalastajan jalkineeksi, sillä riittävä rasvaaminen tekee nahkasta kosteutta hylkivää. Nahkakenkä on myös hengittävä ja sen takia esimerkiksi kumisaapasta miellyttävämpi. Se kannattaakin valita siis aina, kun ei ole tarvetta mennä seisomaan veteen. Hyvät ohjeet kenkien hoitoon saat esimerkiksi Martoilta.
Kahluusaappaat ja kumisaappaat
Jos kalastat vedessä seisten esimerkiksi perholla, ainoa mahdollinen jalkine on kahluusaapas. Se mahdollistaa menemisen syvään veteen ilman, että joudut varomaan jokaista askeltasi. Kahluusaappaat jalassa voit keskittyä kalastukseen, mutta muista virtaavassa vedessä varoa, että vesi ei yllättäen pääse hyökymään saappaisiin, sillä se on vaarallista. Nesteestä täyttyvät saappaat voivat vetäistä kalastajan mukaan virtaan.
Kumisaappaat sopivat parhaiten veneestä kalastamiseen. Saappaiden latuun tulee kiinnittää huomiota, ja niitäkin kannattaa huoltaa säännöllisesti pesemällä ja voitelemalla saappaita silikonilla, jotta kumi ei pääse kuivumaan.